sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Violetti myssy ja kämmekkäät

Tässä vielä kuva yhdestä joululahjasta, jonka ehdin kuvauttaa vasta joulun jälkeen. Lanka on Lana Grossan Alta moda alpacaa (90% baby alpaca, 5% merinovillaa, 5% polyamidia), puikot olivat kokoa viisi. Mallineule on jälleen paperi-säärystimistä tuttua. Myssyyn meni noin kerä ja tyköistuviin kämmekkäisiin hieman vajaa kerä.


Pari joululahjaa jäi vielä kuvaamattakin. Avokin veljelle lahjoitin Ässät-sormikkaat, joihin neuloin valkoisen patasydän-intarsiakuvion mustalle pohjalle. Omppulapasien ideoita hyödyntäen tein myös miehen kämmekkäät, joihin ompelin heijastinkankaasta leikkaamani Batman-logon. Niistä tuli hauskat, ne ehdin toivottavasti vielä joskus kuvaamaan omiin arkistoihin jos en muihin tarkoituksiin. Ja omalle avokille tein Jacques Cousteau -pipon, jonka myös pyrin kuvaamaan mitä pikimmiten.

Ennenaikaisena uuden vuoden lupauksena päätin pyhittää tammi- ja helmikuun omaan käyttöön tuleville käsitöille. Saas nähdä kuinka hyvin päätökseni pitää... Yksi huivi on jo valmiina, jahka jonain päivänä olisi hieman kirkkaampi sää voisin jopa pystyä kuvaamaan sen. Mutta sen verran jo sanon että kyseessä on sinisävyinen juhlahuivi, jossa on hopeisia helmiä!

Mukavaa vuodenvaihdetta ja kaunista uutta vuotta 2013!

P.S. Blogini ilme uudistuu myös lähipäivinä, uuden vuoden kunniaksi. On tässä jo vuoden verran näillä asetuksilla mentykin...