perjantai 4. tammikuuta 2013

Pitsihuivi juhlakäyttöön

Vuoden 2013 ensimmäinen valmis neule tulee tässä! Helmikussa tulevia iltapukujuhlia silmällä pitäen otin jouluna puikoille vyyhden Louhittaren luolan Väinämöistä (75% villa, 25% polyamidi, väri Kuningas). Mallina on tuttu Maluka, jonka olen jo aiemminkin neulonut. Koristeena käytin Gütermannin hopeanhohtoisia askarteluhelmiä, puikot olivat kokoa 4.



Ohje löytyy Ravelrystä. Tälle versiolle tuli leveyttä pingotuksen jälkeen noin 120 cm, korkeutta n. 24 cm. Helmiä kului yhteensä 95 (jos laskin oikein), käytin niitä kaksi jokaisessa reunan mallikerrassa ja huivin ensimmäisellä kerroksella noin kymmenen silmukan välein. Jälkiviisaana on helppo todeta, että itse huivissa olevat helmet jäävät melko täydellisesti reunuksen alle ja näkyvät paremmin nurjalla puolella, mutta enpä osannut ajatella tätä huivia tehdessä. Toisaalta niin on ehkä parempikin, sillä en missään vaiheessa halunnut helmien korostuvan ja vievän huomiota kauniilta huivilta. Tarkoituksena ei ollutkaan tehdä isokokoista huivia, vaan nimenomaan sellainen, joka ei ole tiellä ruokailleissa eikä liian kuuma tanssiessa.

Vaikka lanka onkin suhteellisen ohutta, oli helmien pujottelu siihen aikamoisen taiteilun takana. Ystäväni kuitenkin keksi, että kun langanpään muotoilee liiman avulla, saa sen ujutettua paremmin neulansilmästä läpi. Kiitos Johanna!

7 kommenttia:

  1. Kaunis huivi ja helmet tosiaan siinä tyylikkäänä koristeena!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tykkään kanssa tästä tosi paljon! Olisipa jo helmikuu. :)

    VastaaPoista
  3. Täytyy tuo liimavinkki muistaa!

    VastaaPoista
  4. Tosi hieno! :) Kyllä se helmikuu tulee nopeasti sieltä.

    VastaaPoista
  5. Ooh, on kyllä upee! Ja noin nopeesti valmis o_O

    VastaaPoista
  6. Wau, onpa hieno! Ja tehokas oot tosissaan ollut, kun näin nopsaan on valmistunut :O Minusta nuo helmet näkyy just kivan hienovaraisesti, ei liikaa, mutta antavat kuitenkin oman säväyksensä :)

    P.S. Blogistani löytyy sinulle haaste :)

    VastaaPoista
  7. Oi, kiitti vinkistä! Vastaukset saanet piakkoin. ;)

    VastaaPoista

Olen kiitollinen kommentistasi!