sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Kotitossut

Ystävällä oli syksyllä syntymäpäivät, ja mitäpä minä muuta osaisin antaa kuin "hanki langat, teen sinulle jotain" -lahjakortin. Langaksi tuli Seitsemää veljestä ja tilaukseen tossut. Ja tässä ne nyt sitten on.


Kerästä jäi jäljelle nippa nappa vajaa puolet, puikot olivat 3,5. Jälleen kärjestä lähdettiin liikkeelle, silmukoita jalkapöydän kohdalla 40 ja kantapään jälkeen jatkoin työtä kahdessa osassa, jotta saisin sivuille pienet v-aukot. "Läpät" on käännetty kaksinkertaiseksi, jotta ne olisivat hieman tukevammat, ja reunojen v-aukkojen reunat on viimeistelty kiinteillä silmukoilla.

Loppulangasta pitäisi varmaan tehdä vielä jotain. Itseäni houkuttaisi monista blogeista bongaamani raitasukat, joissa valmiiksi raidoitetun langan kaverina on jokin yksivärinen lanka, mutta täytyyhän sitä kaveriakin kuunnella. ^.^

Lisäksi menin eilen Lielahden lankamaailmaan hieman ostoksille. Hirveästi oli kivoja lankoja, mutta kauhean moni ei puhutellut syystä tai toisesta (ja lisäksi tein joskus tänä vuonna jo pyhän lupauksen, etten osta lisää lankaa ennen kuin saan vanhoja käytettyä pois. Mutta jos ostaa tarpeeseen niin sitä ei lasketa, eihän?). Nämä tarttui mukaan.


Gjestalin Maijasta tulee Mörkö-lapaset! Odotan jo, että pääsen niiden kimppuun! Ruskea vyöte ja ihana sinapinkeltainen kerä ovat puolestaan Gjestalin Tindeä, joka on 50% villaa ja 50% tencelliä, joka oli itselleni täysin uusi tuttavuus. Myyjä osasi sanoa, että se on jotain viskoosin tapaista tekokuitua, joka antaa langalle kiiltoa ja pehmeyttä. Ja kyllä tuntui niin mukavalta poskea vasten, että oli pakko ottaa kokeeksi pari vyötettä! Niistä ehkä tulee säärystimet. Ehkä. Tai pipo. Mistä sitä löytäisi kivan ja lämpimän pipomallin?