Ah, ihanat toiset polvisukkani ovat valmiit! Edellisistä viisastuneena (löystyneet käytössä ihan mielettömästi, ovat jatkuvasti makkaralla) aloitin tällä kertaa varpaista ja tein tarkoituksella napakat sukat, koska pidän mielelläni villasukkia ilman muita sukkia. Muuten kyseessä on ihan perussukat, omasta päästä revityn ja silloin tällöin Ullasta suuntaa haetun mallin mukaiset.
Taas 8-aloituksella lähdettiin liikkeelle. Silmukoita oli jalkapöydässä enimmillään 36, puikot olivat kokoa 3,5 ja lankana oli Novitan seiskaveikka. Ruskea on vuodelta kivi ja kirves, valkoinen kirkkaan valkoista (juuri minulle yleensä sitä väärää valkoista) ja tummansininen baijerilaisista ylijäänyttä. Kantapää on jonkinlainen yhdistelmä ranskalaista ja tiimalasikantapäätä, ja silmukoita lisäilin aina silloin kun sopivalta tuntui. Voi siis hyvällä omatunnolla puhua mittatilauspolvareista. Reunaan tein vielä kunnolla 1o1n-joustinta.
No, eihän näihin "jämäpolvareihin" kaikkia kerien loppuja saanut kulutettua, yhteensä lankaa meni n. 135 g. "Jämistä" jäi siis edelleen jotain jäljelle. Tavoitteena on kyllä käyttää niitä mahdollisesti jo tekeillä olevaan kalahattuun, jonka ohjeen löysin ensimmäistä kertaa täältä. Alkupeäinen mallikin löytyi Knittystä. Haaveilen vielä tekeväni joskus myssyn klovnikalan väreistä (Finding Nemo jne.), mutta kun en kuitenkaan tee myssyä itselleni niin päätin pitäytyä hieman rauhallisemmissa väreissä, ruskeassa ja tummassa oranssissa. Kuvia valmiista myssystä pitäisi saada vielä tämän viikon puolella, jos työ etenee toivottuun tahtiin.
Hupsistarallaassa on muuten aika ihqut mörkölapaset. Taisin laittaa ne jo itsellenikin to do -listalle...