sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Terveisiä Lontoosta!

Tällä viikolla vihdoin koitti odotettu pako arjesta ja muutaman päivän reissu Lontooseen! Tämä oli ensimmäinen vierailuni tässä suurkaupungissa, mutta ei varmasti viimeinen. Kahden kokonaisen päivän aikana ehdimme vierailemaan Towerissa katsastamassa kruununjalokivet ja kuninkaalliset kastemaljat, London Eye -maailmanpyörässä, West Endin Lyric Theaterin Michael Jackson -musikaalissa, testaamaan kiertoajelua kaksikerroksisessa turistibussissa ja törsäämään rahamme Oxford Streetin ja Regent Streetin kaupoissa sekä Camden Townin kojuissa. Ja mikä parasta, ensimmäisen matkapäivämme aikana ei juuri edes satanut, joten saimme nauttia myös lämpimästä alkukesän säästä! Kaksi päivää oli kuitenkin täysin riittämätön aika tottumaan vasemmanpuoleiseen liikenteeseen, jokaista katua ylittäessä pääni pyöri hervottomasti joka suuntaan, katuun kirjoitetut "look left" ja "look right" -opasteet eivät olleet minulle riittävät.


Matkalle mahtui myös pikainen visiitti I Knit -lankakauppaan. Olin katsonut osoitteen etukäteen ja koska putiikki sijaitsee näppärästi London Eye -maailmanpyörän lähellä (tai siis melko lähellä), se oli helppo mahduttaa myös matkaohjelmaan. Muita lanka- tai käsityöliikkeitä vastaan ei sitten tullutkaan, toisin kuin esimerkiksi Tallinnassa. Harkitsin etukäteen muutamaa muutakin putiikkia, mutta kaikki muut löytämäni lankakaupat sijaitsivat melko kaukana kaupungin keskustasta ja vielä sellaisilla alueilla, joihin ei muuten porukallamme ollut mitään asiaa.

I Knit oli melko pienikokoinen, mutta sen kirjavalikoima oli laaja! Langoissa erikoisuutena oli suuri käsin värjättyjen lankojen määrä. Jos aikaa olisi ollut enemmän sen olisi saanut helposti kulumaan kirjavalikoimaa selatessa, nyt olin melko tehokas ja tein ostopäätökseni nopeasti. Värin ja langan paksuuden mukaan päädyin lopulta Fyberspatesin Scrumptious lace -lankaan (45% silkki, 55% merino) väreissä Gold ja Purple. 100 gramman vyyhti maksoi 16,50 puntaa ja lankaa siinä on 1000 metrin verran.

Jos tulee joskus asiaa Lontooseen ja harkitsee visiittiä London Eye -maailmanpyörässä, niin poikkea myös I Knitissä.

4 kommenttia:

  1. Upea matka kuvauksesi perusteella!! Ja tuo lanka on varmaan ihanaa........

    VastaaPoista
  2. Oi, Lontoo. <3 Siellä kuluisi kyllä kuinka paljon aikaa vaan. Kiva, että sinulla oli selvästikin onnistunut matka.

    Kävin muuten samassa paikassa kuukausi sitten - paitsi kaupungissa myös I Knit Londonissa. :) Lisäksi ostin samaa lankaa - samoissa väreissä. :D

    http://kerroksia.blogspot.fi/2014/04/matkalta-mukaan-ja-muuta-kivaa.html

    VastaaPoista
  3. No nyt selvisi sekin, minkä blogin kautta löysin ylipäätään tuon I Knitin! :D Käväisin blogissasi kun google kertoi, että olit ollut Lontoossa lankaostoksilla, niin että kiitos vaan vinkistä. ;) Ja vielä samaa lankaa samoissa väreissä, ihan noin pitkälle ei kyllä ollut tarkoitus "matkia", mutta minkäs sitä itselleen voi...

    VastaaPoista

Olen kiitollinen kommentistasi!