torstai 4. kesäkuuta 2015

Pingota huivia, älä hermoja

Tein tämän tekstin muistiinpanoksi itselleni vastaisuutta varten mutta myös vinkiksi muille, joita kiinnostaa kehittyä huivien pingottamisessa. En sano olevani tässä hommassa mikään guru, mutta tässä kevään aikana olen pingoitellut jo neljää huivia (ja blogia selatessa huomasin että aika monta huivia on muutenkin tullut tehtyä) ja nyt kun ajatuksia aiheesta vielä on olemassa, päätin kirjoittaa niitä ihan ylöskin.

Haruni heinäkuulta 2012.

Täsmennykseksi vielä: olen kirjannut ajatukseni koskien villasekoite-/villalangasta tehtyjä (pitsi-)huiveja. Esimerkiksi alpakkalangasta tekemääni Missoni-huivia en pingottanut lainkaan, sillä neulos oli jo valmiiksi todella siistiä eikä se vääntynyt mihinkään suuntaan käppyrälle. Pituutta tulikin sitten parin viikon käytössä jo reippaasti lisää: alunperin huivi ylettyi nippa nappa mukavasti kaulan ympäri kahdesti, nykyisin huivin päät pilkistävät jo lyhyen takin alta näkyviin.

Missoni-huivi helmikuulta 2013.

Onnistuneen pingoituksen lähtökohtana on useimmiten läpikotaisin märkä neulos. Joissain tapauksissa pelkkä suihkutuskin saattaa kuitenkin riittää: alla oleva huivi on tehty melko paksusta langasta enkä vain laiskuuttani jaksanut kastella sitä kokonaan, joten pingotin sen ensin ja suihkutin sitten kunnolla kosteaksi. Mutta jos huivi on tehty ohuesta langasta liotan sitä reilussa määrässä kylmää vettä mieluusti 10-30 minuuttia ennen pingotusta. Pingotusalustana kaikkein parhaiten toimii pehmeä ja huokoinen levy, jota kastuminen ei haittaa ja johon saa laitettua nuppineulat tukevasti kiinni. Vaahtomuovisista paloista koottava pingotusalusta on tosi näppärä, mutta ennen sen löytämistä pingotin kaikki tekeleeni pöydällä lakanan päällä.

Huomio yksi: Huivin koko muuttuu pingoitettaessa merkittävästi.
Riippuen tiheydestä ja langasta (ja pingottajan innokkuudesta) huiviin saa helposti lisää kokoa pingottamalla. Ainahan neuleet käytössä vielä muokkaantuu, mutta pingoitettaessa voidaan nopeuttaa huivin venymistä ja korostaa pitsihuivin muotoja. Epämääräisen muotoisesta lankakasasta muodostuu pingoituksen aikana usein mahtava taideteos. Alla olevaan huiviin tuli pituutta lisää pingoitettaessa noin 20 senttiä.

Vielä työn alla oleva konttineulehuivi.

Huomio kaksi: Korosta muotoja.
Itse aloitan pingoituksen kolmiohuivin ollessa kyseessä luontireunasta ensimmäisen silmukan hujakoilta, jos kyseessä on siis kolmiohuivi, jossa lisätään silmukoita kummallekin sivustalle ja kolmiota rakennetaan ikään kuin alhaalta ylöspäin. Etsin keskisilmukan (joka useimmiten tämän tyyppisissä huiveissa on kahden langankierron ympäröimä), kiinnitän sen ja muutaman viereisen kohdan neuloilla alustaan ja venytän huiviin pituutta niin paljon kuin nätisti venyttämällä saan aikaiseksi. Näin saan huivin keskilinjan selville enkä pääse vääntämään koko huivia vinoon jo tässä vaiheessa. Kun kärki on paikallistettu niin pingotan sitä kummastakin reunasta hetken matkaa ja yhtä aikaa kumpaakin reunaa. Eli en pingota ensin toista reunaa ja sitten toista. Kun reunat kiinnittää suunnilleen samaa tahtia alustaan huomaa helposti, jos huivista on tulossa epäsymmetrinen. Jos kyseessä on muun mallinen tai muulla tavalla rakentuva huivi lähden usein liikkeelle luontireunasta.

Tämäkin on vielä työn alla.

Huivin kiinnittäminen alustaan on hidas prosessi ja neuloja kuluu reippaasti, niitä ei voi käyttää liikaa. Kun olen kiinnittänyt osan kärkeä alustaan siirryn usein taas huivin toiseen päähän ja kiinnitän luontisilmukan kummallakin puolella olevia reunasilmukoita niin pitkälle kuin mahdollista, jälleen kumpaakin puolta yhtä aikaa ja koitan muistaa katsella huivia silloin tällöin kauempaakin, että muoto vaikuttaa hyvältä. Kun "yläreuna" on kiinnitetty mahdollisimman hyvän ja napakan oloisesti palaan taas kärkeen ja lähden pingoittamaan sitä eteen päin. Tarvittaessa pingotuksen edetessä poistan aiemmin kiinnittämiäni neuloja ja siirtelen niitä paremmille paikoille.


Maluka joulukuulta 2012.

Huomio kolme: Reunasilmukat pingottuvat nätisti, päätellyt silmukat ei.
Ärsyttävä asia huivien pingoituksessa on silmukoiden käyttäytyminen eri tavalla. Reunasilmukat eivät veny rumasti eivätkä ne pingoituksen jälkeen jää kovin helposti neulan kohdalta "nypylle" vaan ne asettuvat omalle paikalleen todella nätisti. Jos huivin sileät reunat koostuvat sekä reunasilmukoista että päättelysilmukoista, voi tulla ongelmia.

Nymphalidea kesäkuulta 2015.

Yllä olevassa sumeassa kuvassa huivin tasainen takareuna (keltaisen neliön puolivälistä taaksepäin) koostuu reunasilmukoista, huivin luontireuna on aivan takana ja toinen reuna muodostaa kauniisti aukeavan pitsikuvion. Päättelyreuna muodostaa huivin toisen osion alkaen keltaisen pingoitusalustan puolivälistä eteen päin. Viimeisen kerroksen silmukat on pääteltävä löysästi, jottei huivin reuna jäisi aivan sumppuun, ja pingoitettaessa silmukat helposti venyvät. Jotta huivin muodon saa kauniisti esiin silmukoita on venytettävä jonkin verran. Kas siinäpä meillä pulma... Tästä huivista on kuvia edellisessä postauksessani, jossa nostan ongelman myös esille.

Vinkkejä siihen, miten erimalliset huivit kannattaa pingottaa, voi metsästää ohjeen kuvia tarkastelemalla. Itse pyrin ottamaan kuvia mahdollisuuksien mukaan niin, että huivi näkyy kokonaisuudessaan ja suoralla tasolla, jolloin kuvasta näkee, mihin muotoon toinen neuloja on sen pingottanut: mitä kohtia korostetaan ja mitä ei.

Ethereal kesäkuulta 2013.


Lisää pingotusvinkkejä otan auliisti vastaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen kiitollinen kommentistasi!