keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joululahjapostaus 2013

Rauhallista joulun aikaa kaikille blogini lukijoille! On tullut aika tämän vuoden suuren joululahjapostauksen!

Osa lahjoista jäi jälleen kuvaamatta tai kuvat ovat vuodenajan haastavista kuvausolosuhteista johtuen julkaisukelvottomia. Onneksi sain suurimmasta osasta lahjoista ihan kivat kuvat aikaiseksi.

Ensimmäisenä esittelen tilauksesta tehdyt lasten säärystimet, lanka on kasvivärjättyä villalankaa. Sain langat kaverilta joten valitettavasti en osaa sanoa, mitä kasveja värjäykseen on käytetty, mutta mustikkaa veikkaisin noihin violetteihin värin alkuaineeksi. Tästä langasta tein jo aiemmin syksyllä twisted-sukat.


Mokkasiinisukat tein alpakkalangasta. Itse pidän varrettomista sukista, varsinkin unisukkina ne ovat verrattomat.


Raitasukat on neulottu alpakka-silkkisekoitelangasta nelosen puikoilla. Ei ehkä kaikista kestävin lankavalinta sukkiin, mutta jouluna saa olla luksusta!


Ranteenlämmittimet on myöskin alpakkalangasta, mallikuvio on tuttu jo Salander-säärystimistä. Tuo omien labeleiden kiinnitys on muuten jäänyt vähän retuperälle viime aikoina, osaan lahjoista sain sen ommeltua, osan kohdalla ei tullut edes mieleen...


Athos-sukat neuloin Hjertegarnin Sock 4 -langasta, sitä kun sattui mukavasti valmiina kotoa löytymään. Ja täytyy sanoa, että tähän lankaan olen kyllä täysin haltioissani (tein tästä siis aiemmin jo yhden Maluka-huivin). Sukat ovat kokoa 45, puikot olivat kokoa 2, joten muutama silmukka ja kerros tuli näihin sukkiin tehtyä! Siksi olenkin yllättynyt, että projektista jäi tosi hyvä mieli (jos ei huomioida sitä että oikean peukalon pää tulehtui, kun tökin neuloessani puikkoa koko ajan peukun kynnen alle), pitäisi varmaan jatkossa tehdä enemmän sukkia ohuesta langasta.


Sirppi-huivi Dropsin alpakasta (100%), puikot olivat kokoa neljä. Ihastuin Sirpin malliin jo aikoja sitten, nyt vihdoin sain hyvän syyn ottaa sen puikoille. Huivista on kahta eri versiota, itse tein kaikkien pitsiosioiden väliin umpinaiset osiot, jotta huiviin saa edes hieman lämpöä. Ennen pingotusta huivi näytti aivan kaamealta enkä ollut värivalinnoista lainkaan varma, mutta pingotus pelasti (taas) tilanteen ja neulojan mielenrauhan. Värit ovat osin samoja kuin missoni-huivissa, jonka tein itselleni helmikuussa.


Tämä bloggaaja hiljentyy nyt joulun ja uuden vuoden viettoon ja palailee alkuvuodesta takaisin eetteriin uusien kuvioiden ja neulomusten kanssa. Vielä kerran,

Rauhallista joulua ja lankarikasta uutta vuotta 2014!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen kiitollinen kommentistasi!