lauantai 28. huhtikuuta 2012

Norjalaistyyppiset Totoro-lapaset negatiivina

Nyt ne on valmiit! Ja aivan liian lämpimät tämän kevään keleihin, sillä lapasosassa kuljetetaan koko ajan kahta lankaa mukana. No, ovatpahan jo syksyn viimoja varten valmiina odottamassa.


Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin päätin tehdä lapaset jo omistamistani langoista hakematta kaupasta uusia. Lankana oli Novitan 7 veljestä valkoisena ja viime syksyn sesonkivärinä. Yhteensä lankaa kului noin 95 grammaa. Voimakas oranssi on hyvin epätotoromainen väri, joten päätin tehdä hahmon valkoisena. Silmien kohdalla sitten totesin, että olisi kannattanut miettiä toiseenkin kertaan. Nyt prässättynä ne eivät ole aivan niin evil-silmät kuin neuloessa, kauempaa hahmo on jopa tunnistettavissa! Ohje löytyy Ravelrystä nimellä Norwegian Totoro Mittens.

Lanka oli projektiin nähden ehkä aavistuksen liian vahvaa, puikot olivat kokoa 2,5. Koko on omiin käsiini melko reilu, joten korjasin asian varteen ujutettavalla kiristysnyörillä. Samantapainen ratkaisu taitaa löytyä kaikista lapasistani, sillä mikään ei ole inhottavampaa kuin se, että lapaset eivät pysy kädessä.

Malli oli ihana toteuttaa ja kuviota helppo seurata. Voisin hyvin kuvitella neulovani vielä toiset samanmoiset erivärisistä langoista. Lapasten hankalin kohta oli peukalo, josta meinasi tulla aivan liian tiukka pitkähköjen langanjuoksujen tähden. Muuten olen yllättynyt, että sain näinkin tasaista jälkeä aikaan.

Näitä viimeistellessä aloin jo miettiä, mitä tekisin seuraavaksi, kun hoksasin, että äitienpäivä on taas tuossa tuokiossa! Seuraava projekti taitaakin olla sitten sukat äidille, ohjeeksi suunnittelin Ullasta löytyvää Vellamoa.

2 kommenttia:

  1. Oikein kivat! Ja kiristysnyöri hyvä idea!

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Tykkään kyllä itsekin sekä mallista että väreistä.

    VastaaPoista

Olen kiitollinen kommentistasi!