lauantai 24. joulukuuta 2011

Omppulapaset ja muita joululahjoja

No huh huh! Nyt täytyy sanoa, että olenpa iloinen, että omistan opiskelijahaalarit ja että olen joutunut niin monet haalarimerkit niihin käsin ompelemaan! Kaikki se kokemus tuli kyllä tarpeeseen, kun aloin ommella heijastinkuvioita lapasiin kiinni. Oli siis toisin sanoen melko hankalaa. Varsinkin, kun en halunnut lävistää kuviota hakaneulalla ja näin ollen varmistaa sen pysymisen oikealla paikallaan kun en tiennyt, umpeutuisivatko neulan tekemät reiät vaiko eikö. Siitä johtuen ne ovatkin tyylikkäästi kallellaan.


Kuvassa toisen heijastimen ompeleet tulevat paljon selkeämmin esiin kuin luonnossa. Lankana on Novitan Nalle

Kuten kaikkiin (omasta mielestäni) onnistuneisiin joululahjoihin sain tähänkin inspiraation (omasta) tarpeesta. Eli avokkini a) hukkaa ainakin yhdet lapaset talvessa, b) ei käytä heijastimia ja c) sattuu omistamaan Applen MacBook Pron ja vielä pitämäänkin siitä. Halusin siis jollain tavalla yhdistää lapaset ja heijastimen, ja eräänä päivänä omaa konetta katsellessa keksin ratkaisun: Hopeinen Omena! Täytyy myöntää, että olen melko ylpeä tästä ideastani.

Muista tekemistäni paketeista paljastui mm. jouluinen sydänheijastin ja valkoiset kämmekkäät.


Heijastin meni ystävälle, joka valitti, ettei löydä nättejä heijastimia ikinä mistään. Ja kulkunenkin löytyi tuomaan heijastimeen jouluista fiilinkiä.


Kämmekkäissä on jujuna lähes kaikista tekemistäni lahjoista löytyvä heijastinnauha. Lanka on Novitan 7 veljestä, tuttua myös aiemmista tekemistäni kämmekkäistä ja polvisukista ja sitä kului n. 65 grammaa. Neulos on tuttua 3o 1n, napit löytyivät Kauppahallin ompeluliikkeen alemyynnistä. Kämmekkäät ovat siis malliltaan täysin samanlaiset kuin nuo aiemmin esittelemäni, nyt vain lisäsin koristeet.

Väliaikatiedotteena todettakoon, että blogillani on tähän mennessä ollut jo 4343 kävijää! Nippa nappa jäi vajaaksi, etten saanut jouluna suorittaa lanka-arvontaa, johon voit osallistua vielä täällä, kunnes 5000 kävijää on kasassa. Vielä siis ehtii osallistua!

Muoks. Aivan unohdin sanoa, että sieltä muutama postaus sitten esittelemästäni puisesta pyöreästä laatikosta löytyi tuo kyseinen heijastin. Ei ole siis enää mitään pakettimysteeriä selvittämättä! ;)

2 kommenttia:

  1. Kivat nuo lapaset ja tuo sydänheijastin varsinkin on kiva :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Heijastimesta oli saajakin erityisesti tykännyt. :) Ompelin kulkusen erillisellä langalla että sen saa poiskin, jos se tuntuu liian jouluiselta näin arkena.

    VastaaPoista

Olen kiitollinen kommentistasi!