perjantai 4. marraskuuta 2016

Amigurumipupu pikkuiselle

Viime sunnuntaina päästiin juhlimaan yksivuotissynttäreitä. Kun keksin antaa lahjaksi pehmolelun kävin katsastamassa yhden leluliikkeen valikoiman ja totesin, että valmiit pehmot olivat a) aivan kamalan hintaisia b) suloisia joo, mutta aika tylsiä. Ja siitä se ajatus sitten lähti.


Lankana käytin kaikkea mahdollista valkoista, mitä varastoista löytyi. Pohjalankana on (melko varmasti) valkoista Roosa Nauha -lankaa, jolle tekee seuraa todennäköisesti jonkinsortin valkoinen kasmirsekoitelanka, jota on jäänyt yli jostain vauvaprojektista joskus. Koukku oli kokoa 4,0 ja lanka kaksinkertaista, joten valmista tuli nopeasti. Pää on pallo, vartalo on päärynän mallinen ja häntä on ihan tavallinen tupsu. Näin yksinkertaisessa tekeleessä yksityiskohdat ovat tärkeitä, joten korvat ja hännän piti olla isot. Lopuksi kirjoin kasvot ruskealla langalla. Täyte on vanua käytetystä tyynystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen kiitollinen kommentistasi!