perjantai 12. kesäkuuta 2015

Ompelusuunnitelmia vanhoista pitsilakanoista

Kävin viikonloppuna kotopuolessa ja sain viemisiksi kasan vanhoja pitsisomisteisia lakanoita. Ne ovat ihania! Tosin lakanoita mallaillessani huomasin, että ne ovat kaikki hieman eripituisia keskenään eivätkä reunatkaan ole täysin suorat. Mutta kangas tuntuu käsiin todella laadukkaalta ja pitsit on virkattu pienen pienellä koukulla!


Nyt onkin sitten Pinterest ollut kovalla käytöllä. Olen jo ehtinyt yhdistää kolme ja puoli lakanaa tuplaleveän täkin pussilakanaksi ja suunnitteilla on myös kesämekko ja/tai -hame. Lisäksi bongasin, että Martoilla on nyt meneillään essukilpailu! Jos vain intoa piisaa niin ajattelin tekaista myös yhden essun!

 
Ainut huono puoli tässä toteutuspuolessa on se, että oma kesälomani on kohtapuoliin lusittu. Että mistäs sitä aikaa löytäisi? No, jos sattuisi kesän aikana satamaan niin onpahan niille sateisille vapaapäiville sitten jo tekemistä suunniteltuna. 

Mitäs muita ideoita vanhojen lakanoiden hyödyntämiseen voisi olla?