lauantai 21. maaliskuuta 2015

Lahjasukat

Tein viime talvena ihkut susilapaset Teeteen Pallas-langasta. Ihastuin lankaan lapasia tehdessäni ja joskus syksyllä (!) aloin tehdä langasta väliprojektisukkia. Kärki ja kantapää on tehty valkoisella random-langalla, ilmeisesti Nallella, resorissa on sekoitus vaaleanharmaata ja harmaankirjavaa ja loput sukasta pelkkää harmaankirjavaa Pallasta. On muuten näppärää neuloa aina silloin tällöin porukalla, nytkin oma valkoinen jämälankani loppui kesken toisen kantapään, mutta kaverilla oli onneksi lainata omasta varastostaan. Kiitos Minna!


Pallas on ihanaa neulottavaa ja paljon pehmeämpää kuin Nalle. Puikot olivat kokoa kolme (ja hukassa monta kuukautta, kun unohdin koko sukkaprojektin kirjahyllyn ovien taakse odottamaan päättelyä) ja mallina perussukat varpaista varteen. Yritin kerrankin kohdentaa kirjavan langan toiseen sukkaan samoin kuin ensimmäiseen, mutta mistiin meni. Toisaalta, hauskat ne ovat näinkin. Ja ihanan pehmoiset! Oma sukkavarasto pullistelee jo aiemmista neulomuksista joten nämä päätyvät lahjakoriin hamaa tulevaisuutta odottamaan.