lauantai 31. maaliskuuta 2012

Japanilainen pieni metsän peikko

Tunnetteko jo Naapurini Totoron? Koin tänään jotain vastaavaa kuin elokuvan Mei-tyttö, kun metsikössä kävelyllä ollessani törmäsin pieneen, japanilaiseen metsän peikkoon. Ensin äkkäsin sen pitkähköt korvat.


Sitten ilmestyi esiin pienet suloiset kasvot.


Lopulta se tuli esiin kokonaan. Eikä se pelännyt minua lainkaan!


Korkeutta sillä oli yhteensä 20 cm. Olin nähnyt vastaavanlaisen jo täällä ja haaveillut jo jonkin aikaa pienen Totoron virkkaamisesta. Kun anopin lähipiirissä sattui iloinen perhetapahtuma sain pääsiäisamigurumien oheen tilauksen pikkuvauvalle sopivasta hahmosta. Ja mikä olisi parempi ja suloisempi kuin tämä? Haaveilin silmiksi mustia askarteluhelmiä tai nappeja, mutta koska on hyvin todennäköistä, että tätä metsän peikkoa halitaan, pusitaan ja pureskellaan, tein kaiken varman päälle ja virkkasin silmiksi pienet ympyrät. Virkkuukoukku oli numeroa 4 ja lanka teeteen Primaveraa. Sitä kului melkein koko kerä eli lähes 50 g.


Pikku-Totoro oli nopea ja helppo virkata. Aloitin virkkauksen pohjasta, enimmillään silmukoita oli 60 ja korvat virkkasin kahdessa osassa. Tähän jää koukkuun, haaveissa on virkata samanlainen vielä itsellekin, ja kaveriksi tottakai myös se varsinainen Totoro.

P.S. Lisäksi blogini sai tunnustuksen Merkulta. Kiitos Merkku! Jaan sen ilolla edelleen Emmille Lankaa ja lenkkarit -blogiin.