maanantai 13. elokuuta 2012

Työkiireitä ja välitilinpäätöstä

Nyt kun muistaa niin kerronpa sen verran, että loppukuu on tässä blogissa aikasta hiljainen työmatkastani johtuen. Toki kudin/kutimet seuraavat mukana reissullakin, mutta työpäivät tulevat olemaan niin pitkiä, että hyvä jos ehdin ja jaksan neuloa muualla kuin liikennevälineissä. Ensimmäiset magic loop -tekniikalla tekemäni sukat ovat kuitenkin jo erittäin hyvällä mallilla, ehkäpä saan niistä vielä kuvaa tämän viikon aikana.

Mörkölapasista toinen on ollut valmiina toukokuusta alkaen, toista en ole saanut aloitettuakaan. No, nyt on loppukuu aikaa korjata tilanne... Musta villakaulahuivi puolestaan odottaa ystäväni mielipidettä, onko pituutta tarpeeksi jne. Ja herranen aika, eihän minulla muita keskeneräisiä projekteja tällä hetkellä olekaan! Mutta kohta puoliin saakin jo aloitella joululahjojen tekemistä, niistä sitten lisää ensi kuussa...

Oikein aurinkoista ja lämmintä elokuuta kaikille lukijoilleni!

perjantai 10. elokuuta 2012

Madonna


Madonnan ohje löytyy Carol Meldrumin Neulo tähtiä -kirjasta.

Nukke on neulottu 100 % puuvillalangasta puikoilla 2 1/2, hiukset ovat bambua ja toppi Austermannin Karaa (46 % polyamidi, 27 % puuvilla, 27 % akryyli). Pinnassa oli juuri oikeanlaista discokiiltoa tötterörintsikkatoppia varten. Housut on tehty mustasta askarteluhuovasta. Silmiksi laitoin pienet askarteluhelmet, suu on liimattu huopapala. Vyötärölle lisäsin paksun nauhan ihan sen takia, että nukke on melko muodokas (tai no, "paksu" olisi kyllä parempi sana, sillä vartalon ainoa muoto on tasapaksu suorakulmio!) ollakseen ikinuori Madonna. ^.^ Nukke meni tilaustyönä lahjaksi kaverin äidille, joka on kuulemma Madonnan syntymäpäiväkaima.

Nukke oli hauska mutta melko työläs tehtävä. Ohje oli kuitenkin helppo seurata ja nukke itsessään oli todella helppo neuloa, sillä pää ja vartalo tehtiin kahdesta kappaleesta, kädet ja jalat neulottiin tasona. Tai ne olisi ohjeen mukaan pitänyt neuloa tasona, mutta koska inhoan saumoja, tein kaikki kappaleet pyöröneuleena. Hyvin onnistui niinkin.

perjantai 3. elokuuta 2012

Pocket protector

Anna Hrahivecin Knitting Mochimochi -kirjasta bongasin hahmon nimeltään Pocket Protector, jonka tein sukulaisen kohta syntyvälle lapselle lahjaksi. Lankana käytin Sirdar Snuggly White Whispers -bambulankaa (100 %), puikot taisivat olla kokoa kolme tai kaksipuoliset. Hahmoon riitti yksi 50 gramman kerä ja ylikin jäi.


Ohje oli simppeli ja helppo. Vaikka sitä ei kuvista näykään niin hahmolla on myös lyhyet töpöjalat. Kokoa tälle taskunvartijalle tuli n. 14,5 cm. Takapuolelle ompelin vielä pätkän ihanaa nauhaa, jota löysin viime jouluna Merletosta ja jota olen viljellyt melkoisen moneen tekemääni lahjaksi menevään käsityöhön. Omankin nauhan teettämistä olen tosin harkinnut. Onko teillä mitään kokemuksia tai mutu-tietoa aiheeseen liittyen?