Niska-hartiaseutu on jumittanut viime viikot nyt niin lahjakkaasti, että käsitöiden tekeminen on jäänyt pakostakin vähemmälle. Aivan toimettomana en ole kuitenkaan ollut: Tekeillä on amigurumikaivuri (aivan oikein, siis virkattu kaivinkone) ja sukat.
Pirteästä pinkistä pitäisi tulla uusimmasta Ullasta löytyvät Florentine-sukat. Kyseessä on lankakorin pohjalta löytynyt isohko jämäkerä jotain ikivanhaa Novitan Nallea, eikä se ihan oikeasti noin pinkkiä ole kuin tuossa kuvassa. Ei ihan mutta melkein. Tein siitä ja valkoisesta joskus aikoinaan oikeat polkagris-sukat, ainakin värien puolesta. Pääsin eilen näissä jo hyvään alkuun, mutta sitten pudotin silmukan ja totta kai sen piti olla juuri kuvion kannalta olennainen silmukka, moneen kertaan siirretty ja vuoronperään oikeaa ja nurjaa. Joten purin sitten saman tien melkein alkuun asti.
Mustasta ja vihreästä pitäisi sitten tulla se kaivinkone kaksi ja puolivuotiaalle pojalle. Tällä hetkellä "vartalo" muistuttaa enemmän kumiankkaa kuin kaivinkonetta, mutta toivon tilanteen muuttuvan, jahka saan telaketjut alle ja kauhanvarren kiinnitettyä. Mielenkiinnolla odotan, mitä tästä loppujen lopuksi seuraa... Tällä hetkellä työ etenee aika hitaasti, kun mustasta langasta on iltaisin lähes mahdoton saada mitään järkevää aikaan.
Eilen innostuin vähän päivittelemään blogin ulkoasua, ainakin omaan silmään vaikuttaa nyt selkeämmältä. Lisäksi täytyy tässä samalla mainostaa uutta kirja-aiheista blogiani, joka löytyy osoitteesta kirjojenviemaa.blogspot.com. Tervetuloa käymään sielläkin!