lauantai 6. joulukuuta 2014

Mojo hukassa

Sieltä se joulu uhkaavasti lähestyy. Viime vuonna väkersin lahjat itse lähdes kaikille, joille ylipäätään hankin joululahjoja, tänä jouluna hyvä jos saan kaksi lahjaa valmiiksi ennen h-hetkeä. Yhdet sukat ovat jo erinomaisen hyvällä mallilla ja nyt kahden peräkkäisen pyhäpäivän aikana uskon saavani parin lähes valmiiksi asti. Se toinen lahja onkin sitten vähän niin ja näin, ajatustasollakin ollaan vasta ihan alkutekijöissä.

Mojon kateissa oloa selittää ehkä selkeimmin tämä syksyn aikana tapahtunut muutto. Tämän viikon aikana saimme hankittua loputkin kalusteet, jotka oli hankintalistalla, eli kirjahyllyn ja työpöydän. Viime viikonloppuna saimme lopulta noudettua myös jo pari viikkoa Maskun varastoissa marinoituneet sohvapöydän ja tv-tason. Iltaisin aika on aika usein mennyt kalustefirmojen kotisivuja selatessa tai ihan vain pimeää vuodenaikaa koomaillessa.


Tajusin tässä ihan äskettäin, etten ole edes tänne päivittänyt vielä Tampereen Kädentaidot-messujen löytöjäni. Valmiita neuleita ei ole tässä ajassa syntynyt, vaikka oma villatakki on kappaleiden yhdistämistä vaille valmis ja yhdet säärystimetkin hyvällä mallilla, kun piti päästä joululahjojen kimppuun. Eli mukaan tarttui Taito Shopin Roosa Nauha -lankaa väreinä harmaa ja vaaleanpunainen (tuo ruskea on siis todellisuudessa ruskeaan vivahtava harmaa), Succablokin mahtava SilmuccaSTOP-stoppari estämään silmukoita karkaamasta sukkapuikoilta, ketun muotoinen piparimuotti, söpöt sienikorvikset, huopapalasta tehty heijastin ja löysinpä myös Knit Pron pingotusalustan! Lisäksi kuvan taka-alalla pilkistää huopakassi, joka on löytänyt kotinsa olohuoneen sohvan vierestä. Keskeneräisille projekteille on nyt hieman esteettisempi säilytyspaikka kuin epämääräiset muovipussiröykkiöt.


Kävimme messuilla ystävieni kanssa vasta sunnuntaina, sillä olin unohtanut toivoa viikonloppua vapaaksi töistä ja sunnuntai oli siksi ainoa mahdollisuus minulle messuilla. Eikä ollut itse asiassa huono juttu sekään. Vain muutamassa kojussa mainostettiin, että jokin tuote oli päässyt jo loppumaan ja vaikka ihmisiä oli paljon, niin jonkin verran oli väljempi kulkea kojujen väliä kuin viime vuoden lauantaina. 

Jos tässä tuon yhden sukan vielä päättelisi ennen kuin menen tutustumaan Tampereen joulutorin tarjontaan. Tori on tänään itsenäisyyspäivänä auki 12-20.

Rauhallista ja tunnelmallista itsenäisyyspäivää kaikille kanssaneulojille!