sunnuntai 16. elokuuta 2015

Essu isoäidin pitsilakanasta

Takana aivan mahtava viikonloppu, jonka kruunaa juuri saamani mahtavat valokuvat!


No niin, essu on vihdoin valmis ja kuvattu! Kiitos mahtavista kuvista kuuluu jälleen Your's S -blogin Sirpalle.


Sain siis kesällä äidiltäni ison kasan vanhoja suvun pitsilakanoita. Ompelin muutamasta lakanasta jo aiemmin kesällä pussilakanasetin, osan lakanoista annoin kiertoon toiselle innostuneelle, ja kun vastaan tuli Marttojen essukilpailu, ajattelin että mikä ettei: hyvälaatuinen puuvillakangas taipuu kyllä essuksikin. Ja siitä tuli hieno!


En ole mikään virtuoosi ompelukoneen kanssa. Koneen lainasin kaverilta ja omistan yhden hyvän mallisen essun, jonka mukaan piirsin lakanaan ääriviivat saumavaroineen. Niskalenkkiajatus tuli puolestaan valmiin essun kuvaajalta Sirpalta kun heitin hänelle ajatukseni siirtää käytettyjen farkkujen taskut essuun. Mietin myös kankaan värjäämistä etukäteen mutta en siihen sitten kuitenkaan jaksanut ryhtyä.


Parasta koko hommassa on, että nyt kun essu on vihdoin kuvattu, sen voi ottaa käyttöön. ^.^