maanantai 18. heinäkuuta 2016

Jyväskylä Summer Knit Festival

Kun kuulin keväällä (vai lopputalvesta?), että Jyväskylässä järjestetään heinäkuussa ensimmäiset Neulefestarit, niin olihan siellä nyt pakko käydä! Sama porukka, jonka kanssa ollaan käyty myös Tallinnan Karnaluxissa, innostui tapahtumasta, ja niin sitä sitten kohta oli ostettu meno-paluuliput Jyväskylään. Aamulla sitten lähdettiin Tampereelta Onnibussilla liikenteeseen.

Päivä oli onnistunut! Olimme perillä Jyväskylässä puoli yhdentoista maissa, kävimme ensin kahvilla ja sitten jatkoimme Toivolan vanhalle pihalle, jossa oli lankatori. Myynnissä oli vaikka mitä, alla olevassa kuvassa on Handun kojun ihanuuksia.


Lanka-alpakan lisäksi paikalla oli myös ihan aitoja punkkarialpakkoja, vähän ne oli suloisia! Toivolan pihan putiikit olivat auki ja hieman ankeasta säästä huolimatta paikalla oli sunnuntaina iltapäivälläkin vielä ihan kivasti porukkaa.


Ja tottahan toki piti myös poiketa sisällä Titityyn ihanassa putiikissa, pariinkin otteeseen. Kauppa on aivan ihana, täynnä toinen toistaan ihanampia värejä ja materiaaleja ja valmiita huiveja ja muita neuleita roikkumassa siellä täällä. Olin aivan varma, että loppupäivästä en enää kestäisi katsella muuta kuin harmaata taivasta, mutta kummasti lounastauon jälkeen taas värit maistuivat.



Kun sitten iltapäivästä päästiin junaan niin oli naapuripenkin nuorilla pojilla pokassaan pitelemistä, kun neljä naista kaivoivat kaikki löytönsä pöydälle ja jokainen kuvasi niitä moneen kertaan ja eri kuvakulmista! Näistä tulee vielä jotain ihanaa.


Hieman jäi harmittamaan, että tällä kertaa kaikki kurssit jäivät paitsioon kun en ollut ehtinyt/jaksanut perehtyä kurssitarjontaan ajoissa. Mutta jahka festarit järjestetään ensi (?) vuonna uudestaan, niin lupaan korjata virheeni! Oli aivan mahtava kokemus!