sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Virkatut kirjanmerkit

Joulu tuli ja joulu meni mukavissa merkeissä. Ennen joulua suunnittelin kovasti taas erillistä lahjapostausta, mutta juhlan valmistelu veikin enemmän aikaa kuin olin kuvitellut.


Lahjaksi kuitenkin valmistui useampi kirjanmerkki. Lankoina käytin erilaisia sukkalankojen jämiä, koukku oli kokoa 2,5. Malli oli useimmissa sama, viuhkamaisen merkin ohjeen löysin Johkunlaiset askareet-blogista. Malli oli nopea oppia ulkoa, näitä voisin tehdä jatkossa ihan vaikka itsellekin. Lisäksi valmistui yksi afrikankukka-paloista tehty merkki. Paketoinnissa käytin ihan sanomalehtipaperia ja nättiä satiininauhaa.

P.S. Ihanaa, että talvipäivänseisaus on jo takana päin. Nyt ollaan pimeän vuodenajan pohjalla ja tästä on enää suunta ylös ja valoa kohti! Kivempaa kuvausvalaistusta odotellessa...