lauantai 14. kesäkuuta 2014

Vaeltavia silmukoita: Business Casual

Lomamatkalle ei yksi reissukudin riittänyt: varmuuden vuoksi otin mukaan langat myös toista sukkaprojektia varten. Ja onneksi otin! Sen verran tuli istuskeltua bussissa ja lentokoneessa, että hyvin ehti toisia sukkiakin aloitella.


Nämä sukat on neulottu ikivanhasta sinisävyisestä Kirjo-Pirkasta ja Hjertegarnin harmaasta Sock 4 -langasta puikoilla kokoa 2. Ohjeen löysin Räveltämöstä.


Malli on erinomainen matkaneulottava, sillä silmukoiden kierrot saa tehtyä sileässä neuleessa myös ilman palmikkopuikkoa. Varsinkin jalkapöydän kohdalta malli on myös helposti varioitavissa eri tiheydelle kuin ohjeessa, sillä kuvio kulkee vain jalkapöydän päällä. Ensimmäisen timanttikuvion jälkeen ohjetta ei tarvinnut paljonkaan katsella, mikä on myös plussaa. Ja taas sain yhdet langanjämät käytettyä, harmaa Sock 4 on nyt kaikki käytetty, sinisävyistä Kirjo-Pirkkaa jäi ainakin vielä raitasukkiin jäljelle. Hyvä minä!