maanantai 12. elokuuta 2013

Modakatsaus sängyn pohjalta

Miten sitä saikkupäivän paremmin käyttäisi kuin bloginsa parissa? Pari viikkoa on tullut vietettyä aikamoista hiljaiseloa, mutta neulomatta ei ole oltu, ehei! Yhdet kämmekkäät ovat olleet valmiina jo kohta pari viikkoa odottamassa sopivaa kuvaushetkeä ja -assistenttia. Jämälankasukat valmistuivat kohta kämmekkäiden jälkeen, mutta ne menevät osin purkuun kun en oikein osannut järkeillä kokoa oikein, vaikka omaan jalkaan mallasin. Ilmeisesti töissä neulominen ei ollutkaan hyvä ajatus... Nyt työn alla on tilaushuivi intarsiana, kerroksia siinä on vaatimattomasti reilut kaksisataa joten neuloessa saattaa tovi vierähtää.

2/2011
Pääsin myös käväisemään kirjastossa, josta mukaan tarttui muutama Moda. Olen jonkin verran miettinyt lehden tilaamistakin, mutta numeroiden välillä tuntuu olevan niin paljon sisällöllistä vaihtelua, etten ole vielä innostunut. Uusin numero tipahtikin omaan postilaatikkoon näytelehden muodossa. Kyseessä on syksyn "suure neulenumero" ja lehdessä on "82 ohjetta & ideaa". Periaatteessa lehti onkin täynnä kaikenmoisia ideoita ja useita ihan kivoja ohjeita, mutta mikään ei oikein sytyttänyt. Veera Välimäestä tehty parin sivun juttu oli mielestäni numeron paras anti.

Kirjastosta löytynyt Moda 4/2011 tarjosi jo enemmän malleja, jotka voisivat omillekin puikoille hypähtää. Muutama neulejakku (Akujakun onnistuttua olen ollut niihin täysin koukussa), villatakki, ihana sivusuunnassa neulottu palmikkopusero ja huivi, johon törmäsin jo joulukuussa ostamassani virolaisessa Minu käsitööd -lehdessä. Hah, vältyin ohjeen kääntämiseltä! Voitto se on pienikin voitto.

Modan sisustustekstiilit ovat yksi lehden parhaita puolia. Numerosta 5/2012 löytyy parikin ihanaa torkkupeittoa ja useita ihania tyynynpäällisiä sekä paksusta langasta neulottu bolero. Harmi, ettei Modalla ole kunnon arkistoa netissä, nyt täytyy ottaa vain itselle ylös eri numeroista löytyvät ohjeet ja palata niiden pariin paremmalla ajalla. Tai "tyytyä" Ravelryyn, Ullan ja muiden nettiyhteisöjen arkistoihin.