lauantai 17. marraskuuta 2012

Hattivattilapaset

Löysinpä sitten Ravelrystä ihanan ohjeen hattivattilapasille. Harmikseni ohje oli vain omalle käsialalleni täysin sopimaton: vaikka kokeilin tehdä lapasia puikoilla 1,5 niistä oli silti tulossa valtavat. Lähdin sitten muokkaamaan ohjetta ja tällaiset valmistui.


Eli alkuperäisen ohjeen kolme hattivattia muuttui yhdeksi. Nämä neuloin puikoilla kokoa 2,5 paremmin käsiini sopivien mörkölapasten kokoisina. Lankana käytin Gjestalin Maijaa. Hieman vielä jäi muokkaamisen varaa ja sunnittelenkin joulun jälkeen tekeväni vielä toiset hattivatit.

Eilen kävin myös Tampereen Kädentaidot-messuilla. Mukaan tarttui ihania lankoja, vaikka kärsinkin jonkinlaisesta värien ja kirkkauden yliannostuksesta, enkä kaikkien värikkäiden lankojen joukosta meinannut löytää mitään ostettavaa. Voi se kaamos aiheuttaa tällaistakin vaivaa.


Näillä sitten lähdetään kaatamaan harmaata säätä. Tervetuloa myös uudet lukijat seuraamaan yhden hengen harmaudenkaatotalkoita. :)