sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Wurm-myssy

Vihdoinkin sain kuvattua wurmin! Vuosi on alkanut sen verran vauhdikkaasti, että ihan hirveästi ei ole ylimääräistä aikaa ja energiaa ollut. Mutta pikkuhiljaa muutkin projektit etenee, eli lähinnä amigurumi-kaivurit. Yskä on tosin hieman hidastanut niiden valmistumista, kun pölisevä villalanka ei ole kurkulleni tällä hetkellä se kaikkein parhain kaveri.


Malli on siis Wurm ja se on katushikan käsialaa (malli ladattavissa Ravelrystä). Myssyssä on vuoroteltu oikeilla ja nurjilla kerroksilla. Resori on kaksinkertainen, vaikka sitä ei ulkoapäin huomaakaan: luontireunan silmukat neulottiin yhteen nurjan kerroksen kanssa resorin jälkeen. Lanka on taas Novitan seiskaveikkaa, sitä kun on joka paikasta saatavilla. En ole viime aikoina ehtinyt kummemmin pyörimään lankakaupoissa ja olen muutenkin päättänyt, että lisää ei osteta ennen kuin vanhoista saadaan tehtyä jotain. Ihan sama mitä mutta jotain! Nyt on siis tulossa aika paljon myssyjä ja sukkia lopputalveksi!

5000 kävijän arvonnan voittajista on vielä kaksi tavoittamatta. Eli mimmuli ja Johanna P., laittakaa yhteystietonne osoitteeseen harmaavillatakki (at) gmail . com, niin saan palkintonne matkaan! Näpin palkinnon saan vihdoin postitettua alkuviikosta.